Koska tunnetaidot, kuten kyky tunnistaa, nimetä ja sitä kautta sää­dellä tunnetta, ovat pienillä lapsilla vasta kehittymässä, ylilyönneiltä ei voi aina välttyä.

Erityisesti alle kolmivuotiaiden lasten kanssa on tärkeää muistaa, että tunteet ovat lapselle itselleenkin ennakoimattomia. Välillä ne helkkyvät hellästi vain vatsanpohjassa, toisinaan ne tempaavat pienokaisen otteeseensa niin valtavalla voimalla, että hetkeksi ajan­ ja paikantaju katoavat. Aikuinenkaan ei voi hallita sitä, millaisia tunteita hän kohtaa elämässään. Tunteet ovat kuin pilviä. Meillä ei ole sananval­taa siihen, millaisia pilviä tuuli kuljettaa yläpuolellemme: poutaisia vai myrskyisiä, rankkasadetta syökseviä vai lempeän hattaraisia. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, miten reagoimme näihin pilviin eli tunteisiin. Pohjimmiltaan juuri tästä on kyse tunteiden säätelyssä.

Kun lapsi vasta harjoittelee sosiaalisen toimintaympäristön käyttäy­tymiskoodeja, hän joutuu punnitsemaan lukemattomia kertoja saman päivän aikana, ovatko esimerkiksi häneen kohdistetut eleet, ilmeet ja sa­nat myönteisiä vai piileekö niiden takana jotain muuta.

Huomionarvois­ta on, että kanssakulkijoiden aikomusten arvuuttelu on toisinaan sangen vaativa tehtävä meille aikuisillekin. Tehtävän vaativuus moninkertais­tuu, kun vastaavassa tilanteessa joutuu taituroimaan pieni lapsi, jonka itsesäätelytaidot ja sosiaalinen tilannetaju ovat vasta muovautumassa. Koska tehtävä on vaativa, virheiden todennäköisyys on melko ilmeinen. Siksi aikuisen silmin näyttää usein siltä, että helposti toisille tulistuvat lapset ovat taipuvaisempia tekemään niin sanotusti virheellisiä tulkinto­ja. Toisin sanoen he tulkitsevat toisten lasten lähtökohtaisesti hyvää tar­koittavat lähestymisyritykset provosoiviksi tai uhkaaviksi.

Voimakas tunne voi purkautua kehollisesti esimerkiksi puremalla.

Kun tunne lapsen sisällä on suuri ja hallitsematon möykky, jota hän ei kykene ottamaan haltuunsa, se purkautuu usein ke­hollisesti. Kyseessä voi olla yhtä hyvin suuttumus tai pettymys kuin ilo ja innostuminenkin. Tällaisesta tunteen pakkaantumisesta on usein kyse pienten lasten fyysisiksi kanavoituvissa reaktioissa, muun muassa pure­misessa. Kun tunteelle ei ole vielä sanoja ja kun se täyttää koko kehon sekä mielen, lapselle saattaa tulla voimakas tarve purra. Puremalla lapsi voi siis yhtä hyvin vapauttaa niin aggressiotaan kuin myönteisimpiäkin tunteitaan. Voimakas pureminen auttaa joitakin lapsia palauttamaan yh­teyden omaan kehoonsa ja juurtumaan taas tähän hetkeen.

Vaikka pureminen ja lyöminen on aina väärin, pienestä lapsesta ei saisi koskaan puhua väkivaltaisena lapsena, lyövänä lapsena tai nyrkki­sankarina. Luomme todellisuuttamme sanoillamme, uskoimmepa sitä itse tai emme.

Sanat määrittävät voimakkaasti suhtautumistamme lap­seen.

On eri asia puhua nyrkkisankarista kuin lapsesta, joka harjoittelee itsesäätelytaitoja. Ensimmäisessä sananvalinnassa koemme, että ”ongel­ma” on lapsessa. Lapsessa itsessään on siis jotain vikaa, jota ympäris­tö pyrkii ikään kuin korjaamaan lapseen yksilöllisesti kohdistettavil­la menetelmillä.

Kun puhutaan itsesäätelytaitoja harjoit­televasta lapsesta, on hyvä ymmärtää, että lapset kasvavat ja kehittyvät ennen kaikkea sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämä näkemys ohjaa suuntaa­maan huomiota siihen, että lapsen ympäristön tulee kehittyä, jotta lapsi saa parhaan mahdollisen kasvualustan karttumassa oleville taidoilleen. Muutoksen avaimet ovat siis ennen kaikkea aikuisen toiminnassa.

Siksi tärkeintä onkin kysyä, miten minä voin tukea tätä lasta. Annanko omalla toiminnallani oikean esimerkin?

TULE KOULUTUKSEEN