Lapset viettävät paljon aikaa toistensa kanssa varhaiskasvatuksessa. Yleensä yhdessäolo sujuu hyvin ja lisää kaikkien hyvinvointia, mutta aina näin ei ole. Lapset kokeilevat erilaisia tapoja saada valtaa ja hyväksyntää, ja vuorovaikutukseen kuuluu myös väärinymmärryksiä ja mielipahaa.



Erimielisyydet ovat luonnollisia, mutta vallan väärinkäyttö, häirintä ja väkivalta eivät. Siksi lasten keskinäiseen syrjintään, vähättelyyn ja ulossulkemiseen on tärkeää puuttua mahdollisimman varhain. Kun epäsopiva käytös on vasta orastavaa, siihen voidaan vaikuttaa hienovaraisesti ennen kuin se juurtuu ja vaatii järeämpiä keinoja.

Lasten leikki ja yhdessä puuhailu sisältävät monenlaista toimintaa, ja aikuisen tehtävä on erottaa harmiton leikki loukkaavasta toiminnasta. Samalla on vältettävä sekä liiallista puuttumista että ohjauksen puutetta. Monet kasvattajat kokevat epävarmuutta siitä, milloin ja miten tilanteisiin tulisi puuttua.

Jo pienet lapset voivat jättää toisen yksin, mikä satuttaa ja horjuttaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pienistä satuttavista pisaroista voi ajan myötä kasvaa virta, jossa kiusaamisesta tulee arkipäivää.

Lähes kaikki lapset haluavat ystäviä eikä kukaan tahdo jäädä ulkopuoliseksi. Torjunta ja vähättely murentavat iloa, turvaa ja itsetuntoa, mutta harva lapsi tietää, miten toimia hankalissa kaveritilanteissa. Siksi aikuiset tarvitsevat keinoja auttaa jo ennen kuin tilanteet kärjistyvät. Kun pieniin väärinymmärryksiin ja kömpelöihin tekoihin tartutaan varhain ja lempeästi, lapsi ei jää yksin tunteensa kanssa eikä vuorovaikutus jähmety rooleiksi. Tätä lähestymistapaa kutsutaan pisarapuuttumiseksi: pieniin epätoivottuihin tekoihin puututaan varhain, pienieleisesti ja ohjaavasti ennen kuin toiminta muuttuu kiusaamiseksi eli pitkäkestoiseksi, systemaattiseksi vahingoittamiseksi.

Näin puutut kiusaamiseen pisarapuuttumisen avulla -webinaari


Liity jäseneksi ja katso webinaari täältä.

Pisarapuuttumisen ajatus pohjautuu professori Tuija Huukin tutkimukseen lasten ja nuorten välisestä satuttavasta vallankäytöstä. Hän havaitsi päiväkodeissa ja kouluissa, että aikuiset toimivat tilanteissa hyvin eri tavoin. Ryhmissä, joissa kasvattaja pysäytti epäreilun toiminnan heti ja käsitteli sen lasten kanssa tuoreeltaan, kiusaaminen ei päässyt vakiintumaan. Varhainen puuttuminen vahvisti lasten varmuutta, itseluottamusta ja yhteistyötaitoja, ja ryhmien ilmapiiri oli myönteinen. Pienillä teoilla oli merkittäviä vaikutuksia lasten hyvinvointiin.

Huukin havainnot yhdistyivät lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren työhön väkivallan ehkäisyn ja aggression hallinnan parissa. Cacciatore oli tunnistanut keskeisiksi tekijöiksi kasvattajan myönteisyyden, lapsilähtöisen keskustelun, arvostavan kohtaamisen, myönteisten tekojen vahvistamisen, varhaisen puuttumisen sekä yhteisten sääntöjen kertaamisen. Yhdessä he jäsensivät näistä pisarapuuttumisen neliaskeleisen mallin, jota varhaiskasvatuksen opettaja Henriikka Kangaskoski on kehittänyt käytännön työkaluiksi ja kouluttanut arjen tilanteisiin. Mallia on konkretisoitu esimerkiksi sadunkerronnan ja nukketeatterin avulla, mikä on tehnyt siitä helposti ymmärrettävän ja sovellettavan.

Pisarapuuttumisen kehittäminen tutkimuksesta käytännön menetelmäksi on ollut pitkä prosessi. Tutkimustuloksia on yleistajuistettu, peilattu arjen havaintoihin sekä testattu ja arvioitu käytännössä. Nykyisin pisarapuuttuminen tunnistetaan merkittäväksi varhaisen ehkäisyn malliksi kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan torjunnassa. Se on huomioitu muun muassa Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin arvioinneissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön toimenpideohjelmissa.



Pisarapuuttuminen-kirja on tarkoitettu ammattilaiselle, joka haluaa vahvistaa ryhmän turvaa, myötätuntoa ja oikeudenmukaisuutta puuttumalla varhain ja arvostavasti lasten välisiin tilanteisiin. Taidot, jotka lapsi oppii tällaisessa ohjauksessa, kantavat läpi elämän. Välitön puheeksi ottaminen ja tuomitsematon yhteinen pohdinta ovat keskeisiä vuorovaikutustaitoja ja voimavaroja, jotka tukevat lapsen kasvua yhteisön jäsenenä.

Tilaa kirja täältä