Lapset tarvitsevat lähelleen aikuisia, joiden avulla he voivat tuntea olonsa turvalliseksi, tulla ymmärretyksi ja kokea kuuluvansa joukkoon. Kun lapsen perustarpeet tulevat huomioiduiksi aikuisten taholta myös oppimiselle, laadukkaalle vuorovaikutukselle ja leikille syntyy tilaa.



Puhumme varhaiskasvatuksessa paljon oppimisesta, pedagogiikasta, tavoitteista ja sisällöistä. Suunnittelemme ja rakennamme toimintaa ja mietimme, miten vastata lasten lisääntyviin tarpeisiin. Kaikki tämä on tärkeää. Mutta mikä lopulta mahdollistaa kaikkien lasten oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin?

Kehitykseen kuuluu olennaisesti kasvun ja oppimisen keskeneräisyys, ja lapsi on vasta oppimassa ihmisyyteen kuuvia taitoja. Tarvitsemme vahvaa ymmärrystä ja osaamista siitä, mitä lapset tarvitsevat meiltä aikuisilta.

Aikuisten tehtävä ei ole ainoastaan kertoa lapsille, mitä nyt pitäisi tehdä, tietää tai muistaa. Se, ettei lapsi vielä osaa jotakin, mitä häneltä odotamme, ei tee lapsesta myöskään haastavaa. Jos lapsi ei kykene rauhoittumaan, hän tarvitsee enemmän kuin vain kehotuksen rauhoittua. Jos lapsi ei osaa liittyä leikkiin, tarvitsee hän enemmän kuin kysymyksen, pääseekö mukaan. Jos lapsi käyttäytyy tavalla, joka häiritsee muita, tarvitsee hän enemmän kuin vaatimuksen lopettaa. Itsenäiset taidot syntyvät vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja varhaislapsuus on näiden perustaitojen tärkeintä herkkyyskautta ja harjoitteluaikaa.

Tämä ajatus kutsuu pohtimaan myös aikuisten tehtävän painopistettä. Meidän aikuisten ensisijainen tehtävä ei ole tuottaa lapsille vain tietoa ja virikkeitä, vaan rakentaa kokonaisvaltaista ja hyvinvoivaa arkea. Aikuisten yksi tärkeimmistä tehtävistä on auttaa lapsia onnistumaan siinä, mihin heidän omat taitonsa eivät vielä riitä.

Turva tulee ennen oppimista

Varhaiskasvatuksessa lasten tarpeista puhutaan usein tuen tarpeiden yhteydessä. Silloin vaarana on, että tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen yhdistyvät mielessämme vain erityistä tukea tarvitseviin lapsiin. Todellisuudessa turvan, yhteyden, osallisuuden ja kanssasäätelyn tarve ovat kaikkien lasten jokapäiväisiä perustarpeita. Ne eivät ole poikkeuksia normaalista kehityksestä eivätkä vain joidenkin lasten erityisiä tarpeita. Jos emme tunnista ja vastaa näihin perustarpeisin, arki alkaa haastamaan meitä kaikkia.

Taitoja ja tietoja opitaan monella tavalla. Jäljittelyn kautta lapsi oppii mm toiminta- ja vuorovaikutusmalleja. Turvallisuuden kokemuksen kautta lapsi oppii luottamaan itseensä, aikuisiin ja ympäristöönsä. Turvan kokemus rakentuu arjen kohtaamisissa: siinä, miten vastaamme hänen viesteihin, miten autamme häntä vaikeissa tilanteissa ja millaisen ilmapiirin luomme ympärillemme. Turvallisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei lapsi koskaan turhaudu, pety tai joudu ratkaisemaan ristiriitoja. Se tarkoittaa, ettei hänen tarvitse selvitä niistä yksin, ja kanssasäätely on tärkeä osa laadukasta pedagogiikkaa.

Jokaisella lapsella on tarve kuulua joukkoon

Yksi lapsuuden keskeisistä perustarpeista on tarve yhteydelle sekä laumaan eli leikkijoukkoon kuulumisen tarve. Lapselle ei riitä, että hän on fyysisesti paikalla päiväkodissa, istuu ruokapöydässä muiden kanssa tai osallistuu aikuisen suunnittelemaan toimintaan. Hän tarvitsee toistuvia ja päivittäisiä kokemuksen siitä, että hänen läsnäolollaan on todellista merkitystä muille lapsille ja aikuisille.

Leikki on yhteisö, johon jokainen lapsi haluaa päästä mukaan. Leikissä lapset rakentavat yhteistä maailmaa, jakavat merkityksiä ja harjoittelevat vastavuoroisuutta. Samalla he kokevat olevansa osa jotakin yhteistä. Tämän kautta lapsi oppii myös tärkeitä sosioemotionaalisia taitoja.

Entä lapsi, joka ei osaa liittyä mukaan, ei ymmärrä leikin sääntöjä tai jonka yritykset päätyvät toistuvasti torjutuksi tulemiseen? Aito osallisuus tarkoittaa sitä, että jokainen lapsi löytää itselleen merkityksellisen paikan leikkiyhteisössä ja saa päivittäin kokemuksia siitä, että muut haluavat hänet mukaan. Kaikki lapset eivät osaa tehdä tätä kuitenkaan itsenäisesti. Joku tarvitsee aikuisen apua leikin käynnistämiseen, toinen yhteisen leikki-idean löytämiseen, kolmas vuorovaikutuksen ymmärtämiseen ja neljäs riittävästi aikaa ja tukea tutustua muihin lapsiin. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, ettei kenenkään lapsen osallisuus jää hänen omien, vielä kehittymässä olevien taitojensa varaan.

Voimme vähentää haastavaa käyttäytymistä vahvistamalla kuulumisen kokemusta

Haastavasta käyttäytymisestä puhutaan usein ongelmana, joka pitäisi saada hallintaan. Huomio kiinnittyy siihen, mitä lapsi tekee: hän häiritsee, vetäytyy, vastustaa, ottaa leluja muilta, rikkoo leikkiä tai joutuu toistuvasti ristiriitoihin muiden kanssa.

Käyttäytymiseen on tietenkin puututtava, kun se vaarantaa turvallisuutta tai vaikeuttaa muiden lasten toimintaa. Samalla meidän on kuitenkin kysyttävä, mitä inhimillisiä perustarpeita lapsen käyttäytymisen taustalla voi olla.

Onko lapsi jäänyt toistuvasti leikkien ulkopuolelle? Puuttuuko häneltä kokemus siitä, että hän on ryhmälle tärkeä jäsen? Onko hänen vaikea ymmärtää toisten lasten toimintaa tai löytää keinoja päästä mukaan? Joutuuko hän etsimään turvaa tai huomiota käyttäytymisellä, joka herättää varmasti reaktion aikuisissa?

Jos lapsi ei löydä paikkaansa yhteisössä hyväksyttävillä ja toimivilla tavoilla, hän yrittää saavuttaa usein yhteyttä tai vaikutusmahdollisuuksia myös keinoilla, jotka eivät toimi. Hän voi myös vetäytyä kokonaan. Hiljainen, muiden toimintaa häiritsemätön lapsi ei välttämättä saa tarvitsemaansa tukea yhtään sen paremmin kuin äänekkäästi käyttäytyvä lapsi ellemme tunnista todellisia tarpeita käytöksen takaa. Sen sijaan, että keskitymme vain korjaamaan lasten käyttäytymistä, voimme ehkäistä käyttäytymisen haasteita muokkaamalla ympäristöä, vahvistamalla lasten turvallisuuden tunnetta ja tukemalla heidän yhteyttään muihin. Kun huolehdimme siitä, että jokainen lapsi pääsee aidosti mukaan leikkiin, voimme ehkäistä ulkopuolisuutta ja vähentää tilanteita, joissa lapsi joutuu turvautumaan ongelmallisiin toimintatapoihin.

Meidän tärkein tehtävämme on rakentaa edellytyksiä hyvälle kasvulle

On tärkeää pohtia, mihin rajallinen aikamme todella kuluu ja mitä lapset meiltä kaikkein eniten tarvitsevat. Käytämmekö aikamme siihen, että järjestämme lapsille yhä uusia virikkeitä, vai jääkö meille riittävästi aikaa olla heidän kanssaan? Suunnittelemmeko toimintaa niin, että jokainen lapsi voi osallistua siihen aidosti omista kehityksellisistä lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin? Näemmekö käyttäytymisen vain yksilön ominaisuutena vai tarkastelemmeko sitä myös ryhmän ilmapiirin, aikuisten toiminnan ja ympäristön vaatimusten kautta?
Lapsen tarpeisiin vastaaminen ei tarkoita tavoitteista luopumista. Se tarkoittaa sitä, että ymmärrämme, millaisissa olosuhteissa tavoitteet voivat toteutua.

Siksi meidän on huolehdittava ennen kaikkea turvasta, vuorovaikutuksen laadusta ja leikistä. Ei vasta silloin, kun lapsella ilmenee haasteita - vaan joka päivä ja jokaisen lapsen kohdalla. Lasten inhimillisiin perustarpeisiin vastaaminen ei ole vain tuen järjestämistä, vaan varhaiskasvatuksen jokapäiväinen perustehtävä.

Leikkivä lapsi oppii -kirjani avaa lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä sitä, miten aikuisten toiminta ja lapsen kehityksellisiin perustarpeisiin vastaaminen luovat kestävän perustan alle kouluikäisen lapsen luontaiselle ja kokonaisvaltaiselle oppimiselle. Kestävä oppiminen rakentuu turvallisuudesta, toistosta, osallisuudesta ja leikistä — ei kiireestä tai suorittamisesta. Teos tarjoaa varhaiskasvatuksen ammattilaisille tietoa ja käytännön välineitä lapsen kasvun ja oppimisen tukemiseen.

Kirjoittaja: Annele Wiman

Olen Annele Wiman, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja kouluttaja. Olen työskennellyt varhaiskasvatuksessa 30 vuoden ajan ja rakastan edelleen työtäni. Vaikka alallamme on paljon haasteita, tulevaisuus on lapsissa.



Tutustu kirjaan lisää